Iloisempi tavallistaan oli Matin naama, kun pihalla tuli. Vaan tupaan astuessa äimistyi, kun ensi sanoista kuuli, että akat riitelivät.
"Mikä nyt on tullut?" kysyi hän. Akat tukkivat ensin suunsa. Mutta kun Matti jatkoi utelemistaan, niin rupesivat vähitellen kumpainenkin selvittämään omaa puoltansa riidassa. Niin alkoivat uudestaan riidellä, sillä kumpainenkin selvitti asiaa toisensa mielestä väärin. Matti pyyteli heitä ja saikin asettumaan, kun rupesi kertomaan, että hän aikoi vaihettaa Pertun Mikolta hevosen hirsillä.
Oli niin uutta, mitä Matti aikoisi hevosella tehdä, että akat alkoivat pystössä korvin kuunnella. Matti kertoi, kuinka hän oli kylässä tavannut erään lumppujen kerääjän, ja tullut sille päälle, että hänellekin sellainen toimi olisi varsin sovelias. Oli jo ajatellut sitäkin, että sopisi mennä hevosella aina sinne missä rautatietä rakennetaan ja ruveta hevosineen työhön. Pertun Mikon kanssa oli hän jo kauppaa haastanut ja Mikko luvannut vielä 5 markkaa hirsien ja hevoskonin väliä.
Matti oli asiaan hyvin innostunut. Tiinan suu vetäysi salaperäiseen hymyyn. Sen Sanna huomasi ja samalla kun itse rupesi Matin puuhasta oikein erinomaisia toivomaan, uskoi vahvasti että Tiina kadehti, jos heidän nyt noin hyvin kävisi. Teki mielensä sanoa Tiinalle jotain, mutta luonnon asetuttua rupesi järki saamaan valtaa.
Kun rupesi näyttämään siltä, että akat olivat rauhan tehneet, rupesi
Matti kyselemään Tiinalta, josko saisivat edes huomiseen vielä olla.
Taas rupesi Tiina nakkelemaan vihaisesti nenäänsä. Sanoi, ettei hän juuri paljoa piittaa, koska Sanna oli niin ilkeästi haukkunut.
Sannaa kylmäsi. Olisi jo mielellään antanut olla äskeisten puheitten puhumatta. Ei enää tehnyt mieli ollenkaan sanakiistaan ruveta. Ajatteli vain että ei köyhä saisi koskaan suuttua.
Matti alkoi hyvittellä Tiinaa, koetti jos jollain tavalla lepyttää.
Tiina ei ollut mikään peto. Antoi kun antoikin vihdoin perään ja lupasi yösijan ehdolla, että huomenna korjaisivat itsensä "parempiin paikkoihin".
* * * * *