"Joko siinä nyt lähdetään?" hän hymyillen kysyi, ikään kuin olisi tahtonut ulospäin näyttää pitävänsä asiaa hyvinkin tavallisena.
"Jo", vastasi Sanna vastenmielisesti. Pertun Mikon vaimoon kääntyen, hän huusi:
"Hyvästi nyt, Anna!"
"Hyvästi, hyvästi!"
Ei saattanut Sanna hyvästiä huutaa Heistrokin Liisalle … oli mielestänsä kovin ulkokullattu ihmiseksi ja muistui pahalta mieleen kun ei ollut paloyönä huoneeseensa laskenut.
Akat jäivät Pertun Mikon pihaan katselemaan meneväin perään. Totiseksi muuttuivat kumpainenkin, eivätkä vähään aikaan mitään virkkaneet toisilleen.
"Kirjava on tikka metsässä, mutta ihmisen ikä kirjavampi", huokasi vihdoin Heistrokin Liisa.
"Niin on, niin on, kova on tässä maailmassa köyhän kohtalo", liitti toinen.
"Kova se on, jumala paratkoon, noidenkin."
"Kyllähän niitäkin moni nauraa ja pilkkaa ja pian sanotaan että on oma syykin tuohon tilaan joutua, mutta ei se ole niinkään aina oma syy… Kun olis raukoilla edes se tupa-pahanen pysynyt palamatta, niin ei olisi tarvinnut noin joukolla lähteä. Mutta kun ei ole kotoa ei kortteeria, niin kovaa se on, kun lapsiakin on niin monta ja pieniä."