Mutta sitä vain eivät ihmiset suvainneet että he olisivat saaneet siten huvitella. Asianmukaisempaa oli nähdä heidän myrryisinä ja sorrettuina paikallaan istuvan. Kenenkään mieleen ei olisi pujahtanut samallaisista asioista muistuttaa siisteihin vaatteisiin puettuja lapsia, kuin mistä näitä muistutettiin. Mutta … syntihän olisi ollut antaa kerjäläisen suun vetäytyä tyytyväisyyden hymyyn!
"Eivätpä ne pojat saata olla koskematta talon kapineita!" Uudistettu muistutus oli tavallisesti hyvin ankaralla äänellä lausuttu. Silloin äiti sekautui hätäytyneenä asiaan:
"Panetteko heti pois, kun kuulette, että käsketään! Oppivat niin tottelemattomiksi, kun pitää tässä talosta taloon kiertää, että…"
Pojat nolostuivat hätyyttämisistä ja tottelivat.
"Mistä kaukaa nämät kulkevaiset ovat?" kyseltiin. Äiti kertoi, jatkoi vielä tuvan palosta y.m.
Kun Matti ehti tupaan, niin hän jo piippuun pannessaan rupesi kyselemään josko akoille lumppuja olisi keräytynyt.
Akat yleensä eivät olleet aivan ketteröitä rääsypankkojansa penkoamaan.
Mieluimmin kielsivät, asiasta pikemmin päästäksensä.
Matin kauppapuuhat kävivät semminkin ensi alussa hyvin huonosti, niin että pelotti jo konkurssi. Mutta vähitellen siihen harjautui, kunnes pakko ja toimessaolo opetti uusia keinoja.
Jonkun verran tuotti voittoa, kun ensimäiset vaihtotavarat olivat loppuneet ja lumppuvarastonsa möi eräälle, joka suuremmassa määrässä tätä kauppaa harjoitti. Enempääkin oli Matti toivonut. Mutta osaksi vähensi sekin säästöä kun yöpaikoissa täytyi tavaroilla heiniä hiirakolle vaihettaa ja ruoan puolta pienemmille lapsille.
"Tulevathan nuo nyt ilmankin toimeen", tapasi Matti sanoa, kun Sanna rahaa pyysi maitotilkan ostoon.