"Älkäähän nyt koko takkaa vallatko!"
Siihenkin oli jo ehtinyt siksi tottua, ettei enää kaikin ajoin loukkautunutkaan. Pojat tuskin ollenkaan pahoittelivat. He olivat tottuneet kohtaamaan ihmisiä yleensä yrmyisinä ja vastaamaan siihen härkäpäisyydellä. Sama koulu teki äitiin hiukan toisellaisen vaikutuksen: se uuvutti hänestä vähitellen tunteen vaatia itselleen edes välttämättömimpiä ihmisellisiä oikeuksia. Lapsia kun syyttömästi kolhittiin, sitä ei hän tottunut sietämään, siinä suhteessa eivät tunteet lamautuneet … ne ennemmin kiihtyivät. Mutta nyt?
Mikä merkillinen tunne saattoi tämän emännän näin sääliväisesti kohtelemaan köyhää? Oliko se Jumalan sallimasta että köyhäkin voisi elämäntoivoa säilyttää? Jumalan sallimaksi hän sitä kuvitteli.
Onhan Jumala köyhäinkin Jumala ja salli heidänkin joskus synkässä elämässään valokohtia tavata, että voisivat uskossa pysyä, kun näkevät että Jumala on aina läsnä apunsa kanssa, kun hätä on suurin.
Sanna tunsi hataran uskonsa vahvistuvan. Tuli iloiseksi ja puheliaaksi. Kielsi Mattiakin kylään menemästä ennenkuin itsensä lämmittelisi hyvin ja heitti hänelle vielä pari muutakin iloista sanaa, jota ei ollut tapahtunut pitkään aikaan.
Matti teki niin. Hän tunsi joitain saman suuntaisia tunteita kuin vaimonsakin, vaikka mahdollisesti hämärämmässä muodossa. Kumpaisenkin ajatukset pakkausivat sanoiksi tyytyväisyyttä ja ihmettelyä ilmoille tuomaan.
Emännän liikutus kasvoi, kun huomasi, miten vähäisellä uhrauksella oli saanut kurjuutta kärsivän perheen onnellisuutta tuntemaan. Se teki hyvää hänellekin. Jonkunlainen sisällinen pakotus vaati häntä panemaan ruokaa pöydälle ja käskemään joukon syömään.
Ei hän tullut tällä kertaa ollenkaan ajatelleeksi, että ruokavarat sen kautta vähenisivät talosta. Jos sellainen ajatus olisikin mieleen johtunut, olisi hän varmaankin sille nauranut.
Kun isäntä tuli kotiin, ei hänkään yrminyt Nurkanperäisiä. Yötä saivat he olla talossa, vielä kappaleen seuraavaakin päivää. Sannan ei tarvinnut tällä aikaa ulkona liikkua, vaan vaatteita sai vain rauhassa korjailla sillä aikaa kun Matti ja pojat kiersivät.
Seuraavana päivänä, kun matkaan lähtivät, toivottivat he Jumalan siunausta talolle. Raskaampi oli lähtö kuin monesta muusta paikasta ja kyynelet herahtivat äidin silmiin.