"Rupeaako se Masa paranemaan?"
"Niinpä se kuuluu."
"Sekin", jatkoi Pekkolainen, "kun ei viitsinyt työtä tehdä täällä, laiskuuksissaan lähti maita mantereita ratuamaan ja rautatielle isoja palkkoja saamaan. Mutta omaan pitäjään sitä sitten on raja kun ruodin paikkaa ruvetaan kuulustamaan. Kerjäämällähän te siihenkin asti elitte ja nythän sinä olet tehnyt kauppaa kuin hantesmanni. Tottapa jotain on kasautunutkin?"
Isännän suu oli hymyssä kun hän kääntyi Sannaan. Sanna katsahti Pekkolaisen silmiin ja huomasi niiden tirkuttamisesta, että hän oli juovuksissa.
Pekkolainen astui likemmäksi.
"Valtiolta sinä saisit elatusta pyytää", sanoi hän ikään kuin jonkunlaisella harrastuksella. "Valtion työssä Masa teloittui, niin valtio elättäköönkin!"
"Kukapas niitä köyhän asioita sitten valvoisi, haukutaan vain kaikkialla, mihin puutteinensa kääntyy."
"Haukutaan", matki Pekkolainen, "haukkumiseksi se aina otetaan, jos joku sanoo asian julki ja halki. Ja kuulepas, tuota, Sanna, kyllä sellaisen täytyy kärsiä edes puhuttavan, joka ei muualta jaksa elää kuin vaivaishoidosta, ei sitä sovi paheksuakaan."
"Kyllä sen näkee että te olette pirua kovempi, niin että ennen sitä kuolee nälkään ristissä käsin ja hammasta purren, kuin tuollaisilta enää pyytääkään!" purkausi Sanna suunniltaan raivossa.
"Kun tuollaisia pannaan köyhäinhoitokuntaan, niin ei sillä muuta tarkoiteta kuin sitä, että köyhät kuolisivat nälkään, pois rikasten vaivana olemasta! Mitähän se hyvä Jumala tarkoitti sillä, kun se köyhiä loi rikasten rasitukseksi, kun ei se luonut vain rikkaita ja sellaisia kun Pekkolainenkin, suurilla perinnöillä elämään…"