PERÄKORPI. Minä olen isäntä meillä! Jos ei Miina ole ihmisten lailla, niin saa mennä tiehensä. Sinä saat avaimet ja emännyyden. Kyllä minä olen jo kärsinytkin. Katso, minkälainen pyhäpaita nytkin on päälläni. (Ottaa takin päältään ja näyttää paitaa.)
LIISA. Monta kertaa olen sanonut Miinalle, että kuinka sinä pidät tuosta isästäs niin huonon huolen ja paidoistakin on monta kertaa puhuttu.
PERÄKORPI. Liisa tietää kaikki ja tiedäthän sinä todistaa, etten minä ole kenellekään häjynkurinen?
LIISA. Joka sen sanoo, se valehtelee.
PERÄKORPI. Ota nyt tämä kihlaraha, äläkä enää mieti. Sen rakkaudenkin kanssa on usein sillä tavalla, että se on paljasta hölynpölyä.
LIISA. Niin onkin, eikä se oikein kuuma rakkaus ole ikänä näyttänyt olevan hyvän edellä.
PERÄKORPI. Eikä sitä vanhanpuolen ihmisiltä sovikaan vaatia niin kuumaa —
LIISA. Kuumaa ja höyryävää.
PERÄKORPI. Justiin niin kun sanot, kuumaa ja höyryävää. Tuos on, ota pois nuo rahat.
LIISA (Ottaa rahat, niiaa, kiertelee niitä tukulle kädessään ja on vaiti vähän aikaa. Sitten:) Voi paikkaa kuitenkin! Ettäkö minä olen nyt oikein morsian?