PERÄKORPI. Morsian sinä olet ja minä olen yrkämies.
LIISA. Ja minä olen aina ajatellut etten minä ikänä ota miestä … mutta kun tuo isäntä niin tahtoo.
PERÄKORPI. Etkä sinä kauppaasi tule katumaan. Leipää sulla on nyt kuolinpäivääsi asti kun vaan äijästä pidät huolen.
LIISA. Parastani tahdon koettaa ja, Jumala tietää, etten minä aijo Miinaltakaan päätä haukata, (nyyhkien) en ikänä, jos ei vaan hän minulta ensin.
PERÄKORPI. Niin, mitä joutavia. Mutta eiköhän ole parasta että ilmoitamme aikomuksestamme naapureillekin jo tänä iltana?
LIISA. Ettäkö tämä nyt sitten ainakin on oikein tosi?
PERÄKORPI. Saamari tuota, leikkiäkö me tässä laskimme? Laitetaan kahvia vaan ja minä sanon naapurin isännille.
LIISA. Kuinka te vaan tahdotte. Mutta nyt pitää minun jo mennä, kun kirkosta aletaan tulla (Aikoo lähteä.)
PERÄKORPI (Tarttuen käsivarteen. Hämillään:) Tuota, kun sinä nyt kerran olet mun kihlattu morsiameni, niin … ha, haa, minä meinaan sinua suudella.
LIISA (Tempautuu irti.) En minä anna, en vaikka mikä olisi!