PERÄKORPI. Miks'ei?
LIISA. Ei? (Kiirehtien pois.) Hyvä isä, jos pyhävellipata olisi kiehunut maahan!
PERÄKORPI (Mielissään, käsiään hieroen.) Saamarin siivo ihminen! Mutta olisi se nyt saanut antaa… Noo, onhan se parempi näin, vanhokkojen ihmisten kesken (Nappia lyöden.) Vaan on minussa vielä jälellä entistä likkaa ja kuraassia! Ei sitä vain joka mies 60-ikäisenä noin vaan sieppaa akaksensa parhaassa ijässä olevaa ihmistä… Peijakas, kukahan se mahtaa olla, joka häntä on kosinut? Olis hauska tietää kuka sai vasikannahan… Kun eivät nyt vaan nuoremmat alkaisi ryntäilemään, kun kuulevat että minä, vanha mies olen iskenyt. Tosin hän on jo 40 ijässä, mutta jos joku saisi tuon Kylä-Maija ryökäleen asiamieheksensä niin se kiertää enkelinkin. (Päättävästi:) Kyllä minun pitää häntä vielä varoittaa. (Rientää aikeessa mennä ulos.)
MIINA (Tulee ovessa vastaan.)
PERÄKORPI (Säpsähtäen.) Kaa, kylläpä sieltä kirkosta nyt oli taas kiirettä kotiin.
MIINA (Kummeksien.) Kiirettä? Tottahan saa kotiin tulla milloin tahtoo.
PERÄKORPI. Noo, tulee nyt sitten. (Ulos.)
MIINA (Käy katsomassa peiliin.) Mitähän tuo nyt on noin pyntännyt itsensä verkavaatteisiin? Jotain vehkeitä sillä mahtaa olla. Ja nuo ikuisessa ravassa olevat saapaskohjaleensakin oli mustannut noella. (Peilailee.) Mutta voi taivas kun minä olen nyt komea, kun tämä röijykin sopii niin hyvin, enkä minä siltä isottele (Käsiä yhteen lyöden.) Jos yksi tietäis, mitä minä nyt ajattelen!… Se on niin pulska poika, se Mäki-Matin Hemppa, ettei koko maailmassa ole yhtään muuta sinnepäinkään!… Ja minä tykkään siitä. — Voi jos joku olisi kuullut… Ainakin viisi kertaa se Hemppa katsoi minua kirkon käytävän ylitse —
KYLÄ-MAIJA (Kurkistaa peloissaan peräovesta.) Onko Miina yksin?
MIINA. Ka Maija! Yksin minä olen, tulkaa vaan.