KYLÄ-MAIJA. Päivää kultani. (Ottaa kiini Miinan molempiin käsiin.)
Kuule, mulla on kiirettä… Kun ei vaan isäsi tulisi tänne. (Nyyhkien.)
Kun se äsken aikoi ruveta täällä minua hätyyttämään, kunniallista
leskeä.
MIINA (Ihmeissään.) Hätyyttämään?
KYLÄ-MAIJA. Niin, mutta herra pelasti oman piikansa, enkeli seisoi sivullani välkkyvän miekan kanssa.
MIINA. Narraatte nyt, ihan varmaan.
KYLÄ-MAIJA. Koska minä olen, lapsi, sulle narrannut? Mutta kuule nyt: Kun minä sitten hetken seisoin tuolla tallin nurkan takana, näin Liisan tulevan tänne kamariin. Minä kohta ajattelin, että ei suinkaan mulla nyt ole niin kiirettä. Ja mitäs ollakaan, hyvä lapsi, minä hiplasin itseni tuonne ikkunan taakse… Mutta voi hyvä lapsi, kun mun polttaa kovin rintojani, anna, kultani, yksi pikkuinen ryyppy, pikkuruinen vaan.
MIINA (Ottaa pullon ja lasin kaapista, kaataa ja tarjoo.)
KYLÄ-MAIJA (Ryyppää.) Hoh siunatkoon, kun se jumalan vilja on vanhalle kovin hyvää. (Osoittaa vatsaansa.) Tuolla se nyt menee kierrellen joka mutkan ja kipristelee niin makeasti ja mukavasti kun ennen nuoruuden aikana oman kullan laulu. Mutta anna, kullannuppuni, yksi korppu, mä haukkaan tuonne sydänalustaani.
MIINA (Antaa korpun.) No mitä te kuulitte tai näitte?
KYLÄ-MAIJA (Syö.) Kuule, Liisa oli toista tuntia isäs kanssa täällä kamarissa.
MIINA. Mitä ne täällä tekivät?