"Voi sikaa!"
Näin arvostelivat pojat isäänsä, sillä sehän oli Teerelän Matti, jota tytöt laahasivat.
"Tulkaa auttamaan, että se saadaan sänkyyn", pyysi Johanna veljiään, kun turhan kokeen jälkeen huomasi omansa ja Maijan voimat siihen riittämättömiksi. Pojilla ei kuitenkaan näyttänyt enää olevan kovin suuria voimavaroja lainattavaksi.
"It-te — minä — krr — ol-en rr — tap-pelus — mies! — —" Niin karisi ukko, kun tytöt häntä kokivat saada sänkyyn.
"Tule nyt, edes sinä Ville", pyysi Johanna.
"Ompa teillä vähä voimaa", arveli Ville, mutta meni kuitenkin.
"Krr — Antakaa minun olla — p—leen (hik) ku — (hik) — kuvaaset".
"Älä soita, (hik) kiitä (hik) kun nos — (hik) tamme sänkyyn — hik hik —". Villeäkin rupesi nikottamaan.
"Hornr—" pani ukko, kun vihdoinkin pääsi vuoteelle.
"— Tuolle ei anna vanhuuskaan mieltä", paneskeli Ville, käydessään pöytäpenkille istumaan.