Heikki katsahti kysyväisesti ja kummastuneena Joonaasen, vaan ukko sanoi:
"Niin, Joonas on oikeassa; jättäisitkö sinä Villen kokonaan ilman? Vaikkapa hän nyt vankeudessa onkin, niin ei tiedä vaikka jolloinkin perintöänsä tarvitsisi".
"Hm!" pani Heikki. "Kaksitoista vuotta on pitkä aika ja hän, kuka tiesi, anoo itsensä Siperiaan".
"Tehköönpä sitten kuinka mielii, mutta minä vaadin, että hän saa tasan periä", väitti ukko.
"Kolmas osa hänen laillisesta osuudestaan hänelle hyvin piisaa!"
"Emmeköhän kuitenkin määrää hänelle laillista osaansa", lausui Joonas. "Koska on hyvin otaksuttavaa, ettei hän tule sitä perimään, niin mehän sen lopultakin tulemme saamaan".
"Ettehän viitsikään kovin omakätistä tehdä", sanoi ukko nähtävästi rauhottuneena Joonaan ehdotuksesta.
Heikki nousi riuskasti ylös penkiltä. "Panetko kuusi tuhatta viisisataa, niin tuos on käsi!" lausui hän astuen käsi ojennettuna Joonaan luo.
"Mitäs vaari sanoo, kun me teemme vaan kauppaa niinkun oman tavaramme kanssa?"
"Minä en enää puhu mitään, kun olen antanut asian teidän haltuunne. Mutta toisen puolen irtainta tahdon pidättää itselleni, seuratkoon toinen puoli taloa. Syytingiksi tahdon sen viisi tynnyriä rukiita ja yhden ohria, niinkun siitä jo on ollut puhetta, sitten kamarin syytinkihuoneekseni, johon pitää laittaa muuri, päivässä 1 kannu maitoa, 1 leiviskä voita ja 5 syltä halkoja vuodessa, puoli leiviskää kuivia kaloja joka jouluksi —"