"Maitoa ei muuta kun tuoppi päivässä talviaikana. Eihän meidän talo ole ollut milloinkaan iso särpimien puolesta", keskeytti Johanna, joka oli jo tullut tupaan.
"Puhutaan näistä ehdoista sitten, kun kauppakontrahtia ruvetaan laatimaan, tottahan niistä aina sovitaan, ja tietysti on kauppa mytyssä, jos jostain eripuraiseksi ruvetaan", muistutti Joonas.
"No niin, niin", säesti ukko.
"Mutta irtaimesta vaadin sinulta myös korvausta", muistutti Heikki. "Sitä paitsi otan navetasta nimike-lehmäni ja tallista pikkuruskian, joka minulle on jo ennen luvattu. Villelle piisatkoon perinnöksi 300".
"Nuot eläimet ovat tietysti omiasi, mutta irtaimesta en suostu sinulle lupaamani summan päälle mitään maksamaan. Sen Villen osingon suhteen kysykäämme neuvoa lakimiehiltä, ettemme suinkaan väärin valtaamme käyttäisi. — Mutta asiaan! Annatko sinä talosta irtaimen kanssa enemmän kuin minä?"
"Minä annan kuusi tuhatta viisi sataa!" sanoi Heikki nousten taas rivakasti seisomaan.
"Minä en myö taloa alle seitsemän tuhannen", ilmoitti ukko.
"Minä lisään Heikin tarjoukseen vielä viisikymmentä markkaa!" huudahti
Joonas, nousten myös ylös.
"Niin te olette kun huutokaupassa", nauroi Johanna.
Heikki epäröitsi: "En minä ainakaan seitsemää tuhatta anna, mutta viisikymmentä lisään vielä".