Molemmat ryyppäsivät ja Teerelän vaarinkin silmät rupesivat jo juopuneen tavoin mulkoilemaan. Juha alkoi muuttua hiljaiseksi.
"Sano nyt, saanko seurata sinua Varessaareen? Kovin tekee mieleni", uteli vaari.
"Sinua kaivataan kotona".
"No siitä pian… Minä vain sanon kun tulen takaisin, että olen ollut
Kivistön vanhan Iisakki-vaarin kestis. Ne uskovat kyllä, me olemme,
Iisakki ja minä, olleet aina hyvät tutut".
"Mutta —, no tule jos tahdot. Menen tästä, kun kerkeän, Jaakon-Katriin yöksi. Tavotetaan aamulla siellä. Voisimme muuten kyllä lähteä täältä yhdes, mutta kun ne näkevät minun sinun seurassas, niin taitavat ruveta epäilemään. — Ota nyt".
"Hyvinpä se jo on kulahtanut. Äh, perun siivo viinaa. — Siitä tulee hauska reisu".
"Saisit sinä, joka olet talon syytinkikrapa, maksaa mulle puolen tynnyriä rukiita, kun sinut vien sinne. Siellä saa elää niinkuin pellos — kuin Keisari valtakunnassaan! Se on siivo mies, se Teerinevan Kustu. Ei se ole mikään tyhjänpäiväinen. Silmiänsä ei ole pessyt, eikä päätänsä kammannut kahteen kuukauteen. Se lempo on musta kuin neekeri". — — —
Joonas oli seisonut ikkunan alla ja kuullut tarpeeksensa. Vilun ahdistamana hän lähti tupaan.
"Kuulitko mitään? Tavataan sanoa, ett'ei kuuntelian mieli ole koskaan parantunut", kiusasi Johanna, kun Joonas tuli tupaan.
"Ole hiljaa, saadaan jänis. Mulla on tarkat tiedot uudesta prännistä".