"Tule nyt komiaan tuttu jos uskallat! Minä näytän sulle lahtarinkurssin, sinä koulukerjäläinen" — —
"Menkää nyt isäntä ja näyttäkää sille oikein", kehoitti renki, joka unestaan oli herännyt.
Joonas oli lähdössä.
"Oi, voi, älä mene, päästä minua, kyllä minä hänet saan asettumaan", pyyteli Johanna. Mutta lapsi samassa heräsi, ja alkoi itkeä. Äidin täytyi ensin sitä tuuditella, ennen kuin pääsi ulos. Sillä aikaa meni Joonas jo porstuaan. Johannan hätä oli suuri. Sopimatonta oli lapsen kanssa rientää kylmään porstuaan ja sopimatonta sitä itkevänä sänkyynkin jättää.
"Voi Jesus!" huusi hän. "Menkää te, hyvät miehet, sieltä sängystä, katsomaan tuonne ulos, etteivät ne — so lastani, so —"
"Älä nyt Johanna turhia huuda, ei tässä mitään hätää ole, se meni jo tiehensä", sanoi Joonas, tullen takaisin tupaan.
Meluava appivaari olikin jo poistunut portailta. Tervahaudan Juhaa hän huutaen ja kiroten tuvastaan ja kartanolta etsi, mutta ei löytänyt.
"Kuinka se nyt kuitenkin lähti?" kysyi Johanna.
"Tottapa kyllästyi, kun ei saanut minua käsiinsä".
"Mutta kuule nyt, sen ääni kuului jo portilta, se lähtee kylään. Minä nakkaan vähän vaatetta päälleni ja menen hoitamaan hänet tupaansa, ettei se pääse mitään hullutuksia tekemään kylällä".