"Ei, pysy tuvas, et saa mennä; olkoon ja eläköön mielensä mukaan".
Tämän lausui Joonas painolla, jota ei Johannalla ollut uskallusta vastustaa.
XX.
Kolme hevosta, kunkin reessä kaksi miestä, juoksi lakean Närhiniityn läpikäyvää talvitietä.
Tyyni hiljaisuus vallitsi Närhiniityn lumilakeudella, sillä päivänkaimo alkoi vasta hämärtää ja metsäajajat eivät olleet vielä tielle ehtineet.
Edellisessä reessä keskusteltiin vilkkaasti matalalla äänellä.
"Oletko varma, että täydellisesti tien tunnet?" kysyi nimismies
Teerelän Joonaalta, sillä ne olivat edellisessä reessä ajajat.
"Tunnenhan minä, mutta meidän ei loppumatkassa sovikaan tietä seurata, vaan täytyy kaartaen kulkea metsän läpi, mistä vaan luulemme salaisimmin pääsevämme Varessaareen", vastasi Joonas.
"Mutta entäs hevoset? Niillä ei sovi joka rotkosta ajaa".
"Ne täytyy jättää metsään siihen saakka, kun niillä pääsemme menemään, ja jatkaa tietä jalkaisin".