"Kuinka pitkä sinne vielä lie?"
"Noin pari virstaa siihen, johon hevoset saamme jättää".
"Sinä et siis tiedä, ketä siellä on muita kun Teerinevan Kustu".
"En, kun en saanut sen Juhan puheesta mitään selvää. Minä luulen kuitenkin, ettei niitä ole kovin monta, eikä keittolaitoskaan liene kaseva, koska se on vasta niin alkeella".
"Hm".
Joonas nykäsi suitsista ja hevonen alkoi vinhasti kiitää kohti vastassa olevaa tukkimetsää. Kun sinne oli päästy, huonontui tie, reki kallisteli ja hyppi poukamissa sekä kivien ja kantojen yli. Tie huonontui yhä huonontumistaan siihen määrään, ettei hevosten enää lopulta sopinut antaa juostakaan, vaan täytyi pidättää hiljalleen kävelemään.
Vihdoin seisautti Joonas hevosen ja virkkoi: "Tähän on meidän nyt parahinta jättää hevoset ja lähteä rompimaan tuon mäenkaulan ylitse, siitä ei ole enää kuin pari pyssynkantamaa Varessaareen".
"No noustaan sitten reestä", myöntyi nimismies ja rupesi kömpimään seisoalleen.
Toiset tekivät samoin. Hevoset sidottiin puihin kiinni ja heitettiin heiniä eteen. Turkkinsa jätti jokainen rekeen, sillä metsässä oli lunta paksulta. Joukko oli aseilla varustettu, kahdella oli pitkät luotipyssyt, toisilla pistooleja ja melkein jokaisella kirves.
Vaikeanpuolinen oli matka paksussa lumessa, kovin höyrysivät miesten kasvot, kun vihdoin seisahtivat lakean ahon laitaan.