"Vähäsen. Sydänalaani pakottaa niin kamalasti. — Kumma, kun ihminen niin äkkiä tulee kipeäksi", puhui vaari.
"Ettekö halua syödä?"
"En".
Johanna istui vuoteen viereen tuolille. Hänen kieleltään pyrki kysymys: "Teittekö väärän valan?" Mutta Joonas oli ankarasti kieltänyt siitä sanaakaan puhumasta. Johannaa puistatti. "Tuo tuossa oli hänen isänsä. Miksi ei Joonas antanut edeltäkäsin ilmoittaa, että hänkin tiesi —? Kentiesi olikin isä silloin juovuksis, eikä muista asiaa? Siinä tapauksessa hän ei olisikaan väärin vannonut! — Kysynköhän? — Ei uskalla, kun Joonas kielsi. — Kumma että hän noin kipeäksi … ja sydämessään sanoo olevan pistoksen. Varmaan puhui isä vasten tietoansa, jonka tähden tuommoiset seuraukset. Voi hirmuista! Voi Jumalani, Jumalani…"
Johanna poistui talontupaan tuskasta valittaen ja käski Amalian vaarin puolelle.
Kun Joonas tuli kotiin, kuuli hän vaarin olevan edelleen vuoteessa.
"Kovinhan se koski. Oletko puhunut siitä asiasta hänelle?" kysyi vaimoltaan.
"En, sanoithan etten saa mitään kysellä".
"Se oli sinulta oikein".
"Sydäntäni pakottaa, niinkuin olisin itse semmoisen työn tehnyt", valitti Johanna.