"Sama on minun. Tunnen itseni puolittain syylliseksi, kun en antanut vaarille ennen tietoa siitä, että olin siellä ikkunan alla kuultelemas".
Johannan teki mieli muistuttaa, että "mahdoit seurata minun neuvoani", mutta asia ei olisi sillä parantunut. Joonas sanoi taas:
"En luullut hänen sentään vielä olevan noin kurjan".
"En minäkään. En tullut edes ajatelleeksi koko väärää valaa. Sitä vaan pelkäsin, että jos hän oli silloin juovuksis, niin ei muista mitä Juha puhui".
"Juovuksissa ei hän ollut", sanoi Joonas.
"Eipä saattanut olla", myönsi Johanna ja kysyi: "Aiotko mennä isän luo?"
"Kyllä menisin, mutta mitä minä hänelle sanon?"
"Koeta kysyä, mitä hän ajattelee kamalasta työstään".
"Sitä en tee! Ajattelin tosin päivällä kun häntä kotiin toin, että minä hänen nyt oikein… Mutta nyt olen asiaa paremmin ajatellut. Mikä oikeus minulla on häneltä salarippiä vaatia? Sovittakoon Jumalansa. Mutta minun omaatuntoani vaivaa, kun en tullut hänen kanssansa puhuneeksi ennen kun käräjään menin".
"Mene nyt kuitenkin häntä katsomaan".