"Joko nyt laskit?" kysyi Kuppilan isäntä.
"Jo".
Heikki liikahti levottomasti istuimellaan.
"Nämät tekevät yhteensä korkoineen tuhat yksisataa kolmekymmentäkaksi markkaa ja kahdeksantoista penniä", sanoi Joonas.
"Vai jo se on niin paljo", äännähti Heikki, imi muutaman savun ja sanoi sitte: "Se velka se kasvaa kuin synti. Minä aioin jo viime syksynä sitä lyhentää, mutta en ole malttanut myödä jyviä, kun ne ovat niin alhaises hinnas. Ja eipä se appivaari taida niin kipeästi rahoja tarvitakaan, sitäkin olen meinannut". Hän vähän naurahti ja raapasi korvajuurtaan. "Pitää sitä ruveta lyhentelemään", sanoi ja muljautti sivuilleen.
"Joo'o", äänsi Joonas. Mutta hän tiesi aivan hyvin, että Heikki puhui sellaista jota ei ajatellut.
Puheenainetta alkoi puuttua. Joonaalle kävi äänettömyys tuskalliseksi.
"No Kuppilan isäntä", virkkoi vihdoin, tarttuen puheaineesen, joka sattumalta mieleensä muistui, "hyyräättekö nyt ylikerran kansakoululle? Tämänpäiväises kokoukses päätettiin asettaa koulu meidän kylään, tänne teidän saliin, koska olette sen luvannut hyyrätä. Huomenna tullaan siitä kauppoja hieromaan".
"Hoo, vai jo se koulu nyt vihdoinkin … noo, en minä sitä nyt vastaankaan juuri ole".
"Paljonko vaatisitte hyyryjä?"