"Saadaanpa nyt nähdä, kuinka mä hänen mietin". Ukko puheli vastahakoisesti ja näytti muuta ajattelevan.
"Kyllä sitte tulee tähän taloon elämää, niin ettette saa öitänne nukkua", innostui Heikki omalta kannaltaan kuvaamaan.
"Lapset kulkevat koulus ainoastaan päivällä, eivätkä yöllä. Yököt öisin lentelevät, päivin piilossa pysyvät; lapset päivin oppimassa, öisin unta ottamassa". Joonas lainasi tilaisuuteen sopivan vastauksensa Länkelän Ensimäisestä Lukukirjasta.
Taas seurasi äänettömyys.
Joonas alkoi huomata, että hänen läsnäolonsa oli liikaa, jonkatähden lähti pois, jäähyväisiä sanoen.
Heikki oli jo vähän pelännyt, että appensa panisi Joonaan kirjottamaan velkakirjaa siitä summasta, jota hän tällä kertaa oli lainaksi pyytänyt. Tilansa paljon helpottui, kun Joonas pani kamarin oven jälkeensä kiini. Puhe ei tahtonut sittenkään alkuun päästä, jonkatähden kamarissa vallitsi tyven hiljaisuus, jota ainoastaan pesävalkean rätinä hiukan häiritsi.
"Mikähän siihen on ollut syynä, että velkasi ovat vaan enentyneet?" virkahti appi vihdoin ja silmäili vävyään.
Tämä teki neuvottomia liikkeitä.
"En tiedä, tahtoo olla niin huonot ajat, että —"
"Sinun ei sovi aikoja syyttää, ei ne sen parempia ennenkään olleet. Katso tuota lankoas, katso jo. Hänelle jäi iso velka silloin, kun talon sai ja ihmiset sanovat, että on jo kelpolailla sitä maksanut".