"Pesässä! Minä poltin ne".
"Mitä varten te ne poltitte?" kysyi Heikki, nyt vasta näyttäen jotain kummastuksen oireita.
Taisi jo katumus välähtää Kuppilan isännän mielessä, mutta sitä ei hän tahtonut toiselle näyttää, vaan päätti koettaa kurittaa kiittämättömyyttä sananruoskalla.
"Minä ajattelin", alkoi hän tyynellä äänellä puhua, "että taidatpa sinä vastakin ehtiä tekemään maksettavia velkoja, kun tästä minun pääni kaatuu jos nimittäin sinä ikänä kykenetkään velkoja maksamaan, jota kovin epäilen".
"Sitäkö varten te nyt nuo velkakirjat poltitte, että saisitte noin haukkua?" kysyi Heikki.
"Häpeä, kun kehtaat tuommoisia puhua, vaikka nyt taasen lahjoitin sinulle kaksitoistasataa markkaa. Saisitpa olla edes hiukan kiitollinen sen edestä".
"Eihän se ollut täyteen kaksitoistasataa?"
"Eikö? No minä annan sen täyteen, että saat verorahan. Minua hävettää, jos vävyltäni otetaan elukoita takavarikkoon ruununverorästistä". Ukko meni kaappinsa luo ja toi sieltä kahdennentoistasadan täyteen.
"Heh, tuos' on".
Heikki otti rahat.