"Niinkö luulet?" nauroi Joonas.
"Niin minä luulen; näkeehän edes mitä siellä tehdään ja mihin rahojansa panee", tuumaili Heikki.
"Onpa tuo niinkin", myönsi Joonas.
Vaarikin sekautui puheesen:
"Kyllähän se koulu muuten olis kun ei siellä opetettaisi lapsille niin paljon kaikkia turhanpäisiä mailman viisauksia", hän tuumaili.
Heikin teki mieli ivata, mutta ei Joonaan tähden uskaltanut. Joonaalla oli taasen halu ruveta järjellisesti ukkoa vastustamaan. Mutta katsoen velvollisuudekseen pysyttää äskeistä sovintoa voimassa niin paljo kun mahdollista, jätti hän ukon mietteineen rauhaan.
Johanna tuli ja alkoi lukea Villeltä tullutta kirjettä. Nähtyään, että veli oli anonut itsensä Siperiaan, valahti kyynel poskelle. "Vai Siperiaan se veli raukka…" Sisar itki.
Ukko näki, miten Johannan sydäntä liikutti.
Hänen kyynäspäänsä vaipuivat taas polvia vasten ja kasvot peittyivät käsiin. Joonas muuttui entistä totisemmaksi. Mutta Heikki sanoi:
"Mitä siitä surraan, työmies on palkkansa ansainnut".