"En minä halunnutkaan kisalle, käskin Maijan vain mennä, hänen teki mielensä". Mutta Johanna puhui kuuroille korville, sillä muorin kaikki aistit olivat kiinnitetyt omiin asioihinsa.
"Noh — noh — mitä — missä — missä —?" äännähteli hän, kun monista, kaikenlaisella kamalla täytetyistä taskuistaan etsiskeli tuohista ystäväänsä, eikä tavannut sitä.
"Mutta — voi tyrä sekänä! Missä juuttahilla on nuuskatoosani?" Saaraleenan hätä oli sydämellinen. Uskollinen toveri, lääkäri, lohduttaja, ruoka ja juoma; kaikkein näiden sijassa on köyhällä vaimolla nuuskarasia. Nyt pelkäsi Saaraleena sen kadottaneensa.
"Oletteko kadottanut?"
"Älä puhu, lapsikulta! Tulispa siinä vahinko. — Mutta tu — tuolla se pahahenki nyt vihdoinkin on! — Tule nyt sieltä käsiin, nokkani on tyhjä kun pesty kastrulli. — Kas niin, ota nyt vastaan kuonokulta mitä tässä tarjotaan! Ota Johanna sinäkin, se on oikein kanvertilla kryydättyä, ja siellä on 'tunkkapöönäkin'".
"Vai on tunkkapöönäkin, mikä se on?"
"Se on ympyräinen niinkuin papu; — kaiva sormellasi sieltä toosasta, kyllä sen löydät".
"Ka, niin on; — sepä on!"
"Mitä sinä siitä Maijasta tykkäät, onko se hyvä piika?"
"En minä hänestä ainakaan mitään moiti".