Kun oli päästy Teerelän pihalle, kannettiin Heikki tupaan.
"Oih, oih!" valitti tämä.
"Oletko tosiaankin niin huono, ettet kykene itse tupaan menemään?" kysäsi Johanna, ja pieni ilveily näytäikse suun sopissa.
Heikki purasi huultansa, mutta ei vastannut mitään.
Johannan silmät iskivät kiukkua. Hän valmisti kuitenkin sijaa ovisänkyyn, kun ei tahtonut vieraitten nähden ja kuullen ruveta paljastamaan veljensä luultua halpamielisyyttä.
"Oih, voih!" pani Heikki kun laskettiin vuoteelle, ja oli vaipuvinaan kokonaan uuvuksiin.
Peräsängyn esiripun raosta tirkisteli kaksi silmää, ja tirkistelijä murisi hiljaa itsekseen:
"Mitä onko tuo nyt saanut rykäänsä? Sepä sattui kohdalle!"
Heikin tuojat lähtivät pois ja Johanna pistäysi ulos.
Silloin, yhtä aikaa, tempaistiin molempain vuodetten esivaate syrjään.
Isä ja poika silmäilivät toisiaan.