Se toinen maiskutteli huuliansa ja näytti ikävällä katselevan pulloa, joka vietiin pois.
Isä ja poika kallistivat ahkerasti pulloa, ja tulipa useat läsnä olioistakin tuon tuostakin ryypyn saamaan.
Ville lauleli, ja näytti olevan tavattoman iloisella tuulella.
"Saakelin hurja luonto tuolla pojalla!" myhäili isäukko.
"On, ei häntä näy huolet painavan", kehui joku ryypyn toivossa.
"Saakelin vahinko vain, että noin nuorella ijällä pitää niin pitkälle reissulle", arveli toinen.
"Niin se on", myönsi Teerelän ukko. "Mun pistää vihakseni kun niin nolotteli! Toista olis, jos minä sinne olisin menevä, minä, vanha kanto, josta ei kenellekään olisi mitään kaipausta".
"Mitäs minä muuta kun laulelen vaan,
Näin hurjanlainen poika,
Kun ei mull' ole kotoa
Eikä kultaa suremassa".
"No älä nyt, … koto sulla on yhtä hyvä kuin monella muullakin", nuhteli isäukko.
"Se on kumma, ettet sinä ole jo ketäkään saanut tapetuksi, vaikka et elämänijässäsi olekaan muuta tehnyt kun tapellut", sanoi muuan, joka ei ollut mielestään saanut kyllä usein Teerelän ukon viinapullosta maistella.