Joonas hapuili nimismiehen kättä.
"Ei mitään kiittämistä. Mene nyt vaan kotiasi, ja pidä tämä tapaus varoituksena koko elämäsi aikana". He pudistivat toisensa kättä.
"Kyllä, kyllä, — hyvästi nyt vaan ja kiitoksia".
Joonas lähti keveillä askeleilla ja keveällä sydämellä.
Ville kavahti kuin syvästä unesta, kun nimismies Joonaan lähdettyä astui hänen luoksensa ja lausui:
"Mitäs mietit?"
"Enpähän juuri mitään", vastasi Ville, karttaen niitä silmäyksiä, jotka häntä ahdistivat.
"Joko alkaa selvitä työsi kauheus omissakin silmissäsi?" uteli nimismies.
"En minä ole ensimäinen, enkä viimeinen, joka on murhan tehnyt, enkä minä ole yksin syypää, kyllä muutkin löivät sitä, vaikka ei niiden päälle voi kukaan todistaa".
"Etkö kammoksu edessäsi olevaa retkeä?"