"En. Hurja luonto ei vähistä surkeile!"
"Vai niin; sinä olet erinomaisen raaka niin nuoreksi".
"Tottapa olen tullut sukuuni; — isäni makaa tuossa niinkuin sika, ja hänen isänsä veli on murhasta mestattu".
Nimismies nyökytti päätänsä ja poistui. Ville laski taas päänsä käsiensä nojaan. Oltuaan vähän aikaa siinä asemassa putosi pari suurta kyynelpisaraa pöydänkannelle. "Voi nuoruuttani, voi nuoruuttani!" hän huokasi raskaasti. Nousi ylös ja rupesi kävelemään lattialla edestakaisin.
Kaikki vieraat olivat jo silloin menneet, paitsi ruotimummoa, joka istui vielä pakallaan, ja Teerelän ukkoa, joka penkillä nukkui.
"Jokohan rupeaa joltakin tuntumaan?" mutisi ruotimummo, kun näki Villen kasvoista, että hänellä oli jotain sisällistä tuskaa.
Ville painoi kädellään polttavaa rintaansa ja lauloi:
"Linnan klasin kalterilla
Mä seison suruissani,
Siinä mä vuodatan kyyneleeni
Ja muistelen ystävääni".
VI.
Oli sunnuntai-ilta vuosi jälkeen edellisen tapauksen. Suhjalan kylän nuoriso riensi suurissa joukoissa Tönkkälänmäelle, joka on kappale matkaa kylästä pohjoiseen päin, maantien varrella oleva matalainen mäkitöyry. Mäkeä ympäröitsee metsä, joka sekin puolestaan tekee tuon paikan viehättäväksi leikkien kodiksi. Usein kokoutui sinne naapurikyläinkin nuorisoa, kun poikain välillä rauha vallitsi. Sattuipa toisinaan, että välirauha tuli juuri siellä rikotuksi ja leikit loppuivat hirmuisiin verilöylyihin.