"Nooh! ei sinne nyt niin hätää ole", arveli ukko. Nousi kuitenkin istuvilleen. Johanna taisteli Heikin kanssa: "Nouse riihelle, muiden riihistä alkaa jo kuulua varttain ääniä".
"Älä nyt … kyllähän tässä vähemmälläkin", murisi Heikki ja kääntyi rauhaa etsien seinään.
Isäukko oli jo sillävälin ehtinyt nousta ja puki vaatteita päällensä.
Poikakin oli jo lutista tullut. Puettuaan isäntä otti viinapullon
kaapista, ryyppäsi itse ja tarjosi muillekin. Jokainen ryyppäsi,
Heikkikin, joka vielä oli sängyssä, sai osansa.
Kaikki toiset olisivat jo olleet valmiit lähtemään, mutta Heikillä oli vasta housut jaloissa. Hän etsiskeli ympäri huonetta muita vaatteitaan, silmät harastaen ja tukkapörrössä. Johanna käänsi vesipadan tulelle ja korjasi puut takassa, etteivät poissa oltaissa vierähtäisi lattiaan.
"Lähdetään menemään!" sanoi isäntä, kun näki toisten olevan valmiina. "Jos me rupeamme tässä Heikkiä odottamaan, niin on puolipäivä ennenkuin riiheen ehdimme".
He lähtivät. Hyvä puoli-tuntia sen jälkeen Heikki vasta asteli samaa tietä.
Johanna ei kuitenkaan kauan joutanut riihessä olemaan, sillä hänen täytyi palata kotiin laittamaan ruokaa ja korjaamaan karja päiväksi laitumelle. Tuskin oli hän ehtinyt kotiin ja saanut itseään hiukan puhdistettua, kun Saaraleena astui tupaan.
"Varhainpa Saaraleena nyt on liikkeellä!" sanoi Johanna pyyhkien pestyjä kasvojaan.
"Täytyy olla, köyhän täytyy olla aamusta aikaisin myöhäiseen iltaan liikkeellä, jos elää tahtoo".
"Mitä turhia! Ei Saaraleena vielä niin kovin köyhä ja kurja ole; ja jos kovin vanhaksi elätte, niin kyllähän ruoti elättää".