"Jumala varjele ihmistä ruotiin joutumasta, kyllä siinä ainakin tarkenee; tottahan Herra korjaakin omansa pois, ennenkuin niin vanhaksi tulee!"
Johanna ei tähän vastannut mitään, pesi vain astioita.
"Kuules Johanna!" rupesi muori vähän ajan perästä, "mulla olis sulle asiaa".
"Ja mitä asiaa sitten?" kysyi Johanna naurahtaen ja silmäili Saaraleena. Tämä lähestyi, pudistaen leikillisesti nyrkkiään ja ollen hyvin vakava ja hyvän suopa näöltään, hän alkoi:
"Sinä olet hullu, kun pidät Niemelän Joonaan parempana kuin Kuppilan Iikan, olet jo. Mitä Joonaan rahat ovat Iikan rikkauksiin verrattuna! — Ei mun asiaan tule, mutta minä pidän sinusta niin kovin paljo — sinä olet kun oma lapsi; olet aina ollut hyvä mua kohtaan ja sen tähden minä sullen niin kovin soisin hyvää, lapsiparka. — Eipä sulla ole monta hyvänsuopaa, jos ei mullakaan. Orpo ja köyhä, ne ovat kun sisaruksia. Ja jos sinä saat kovasydämisen miehen, etkä uskalla enää, niin kuin ennen, köyhillekään antaa mitään… Köyhäin siunaus auttaa paljo, — auttaa se, usko jos tahdot, lapsiparka", ja muori totisesti itki ja vuodatti kyyneleitäkin.
Johanna katsahti epäluuloisesti muoriin, mutta rupesi kuitenkin häntä lohduttamaan ja surkuttelemaan.
"Älkää tyhjää itkekö", Johanna kyllästyneenä sanoi. Saaraleena lähestyi ja laukasi:
"Ota, kuule, Kuppilan Iikka! Sulta ei tule milloinkaan leipä puuttumaan, sen tiedät ilman mun sanomattanikin".
"Minä olen köyhä, enkä kelpaa niin rikkaan verroille pantavaksi. Tyydyn vaan köyhempään ja ajattelen, että Jumalalla on enemmän jakamatonta kuin jaettua tavaraa".
"Älä, lapsikulta, luule sentään, että Jumala tulee tavaroitansa maasjalkaisin jakamaan. Ei tule, ei. Mutta Jumala siunaa hyville ja pulskille tytöille rikkaita sulhasia. Niin, niin siunaa. Joo".