Johanna pani pesemänsä astian pois kädestään ja asettui seisomaan
Saaraleenan eteen, asetti kätensä lantioille ja sanoi:
"Saaraleena! tämä asia rupeaa käymään jo liian pitkälle. Kuppilan Iikasta en huoli, en, vaikka seisois rahatynnyris korvia myöten. Tämä on viimeinen sanani tästä asiasta!"
Muori hämmästyi niin, että perääntyi askeleen. "Kuinka on kovapäinen ja omaa etuansa ymmärtämätön!"
"Oma on asiani!"
"Pahahenkikö sinua siihen Joonaasen kiinnittää!? — Taidat luulla että se aina pysyy yhtä nuhteettomana ja juomattomana, mutta odota! Kyllä vielä juo niin kuin muutkin miehet ja kuuluupa nytkin jo salaisesti — —"
"Valehtelette läpi kuuman kurkkunne!" huudahti Johanna tulipunaisena kiukusta.
"Älä kovin huuda! En minä sitä omasta päästäni sano, olen kuullut sitä paremmilta ihmisiltä kuin sinä ja minä. — Vai valehtelen minä! Koska olet mun valheisiini kompastunut?"
"Jo sata kertaa! Ja kehtaatte vielä kysyäkin".
"Opi puhumaan ihmisittäin vanhemmillesi ihmisille! — Vaikka olenkin köyhä, ei ole kukaan mun nenäni päälle astunut eikä ikipitkinä päivinä valheesta soimannut, vaikka olen näin vanhaksi elänyt. Puhtaat — Jumalan kiitos — ovat aina jälkeni olleet; eikä kukaan ole ikänä niin hävyttömästi valehteliaksi soimannut, kun sinä, — pyyh, yh, yh, yh, yyh!" ja muori alkoi itkeä kollottaa.
"Älkää itseänne vain puhki itkekö; sanokaa, kuka teille on sanonut, että Joonas juo, sillä siitä pääsee".