"No no!" keskeytti Iikka, "olkoon se nyt sillään. — Älkää te nyt sitä vain ympäri maailmaa hoilottako, että minä olen teidät pyytänyt kosimamieheksi".
Iikka meni jo, eikä kuullut Saaraleenan huutelemisia.
"Kyllä minä olinkin tomppeli!" murisi Iikka hammastapurren mennessään, "kun tuommoisen panin asialleni".
Hän haukkui ja noitui itseään siitäkin, ettei ollut ennen Johannan kanssa kauppoja tehnyt kuin Joonas ehti.
Saapui riiheen, alkoi siellä hurjasti lyhteitä paukutella ja katkoi useita varstan-niskoja. Työtoverinsa katselivat häntä kummastellen.
"Pahahenkikö tuota Iikkaa riivaa?" sanoivat, eivätkä osanneet aavistaakkaan, että poika koetti tällä tavoin haihduttaa rukkasten tähden polttavaa kiukkua.
IX.
Oli pimeänlainen syysyö. Poikajoukko seisoi erään talon pihassa,
Suhjalan kylässä, vihellellen, haastellen, laulellen ja viluansa
valitellen. Siinä vanhoja tuttaviakin, Kuppilan Iikka, Niemelän Joonas,
Teerelän Heikki ja Pikkusuutari.
Sanasutkaukset olivat pisteleviä ja kaivelevia. Joonasta ei näyttänyt ollenkaan huvittavan. Kuppilan Iikka vihelteli ja pyörähteli saappaankorkolla ympäri, ja joku hyppeli natkua. Vähän juovuksissa näyttivät useat olevan. Muutamat näyttivät salaperäisiä juonia punovan, koska kuiskuttelivat ja tirskuivat.
Vihdoin Joonas lähti kävelemään tiellepäin, josta ohjasi askeleensa Teerelää kohti. Kun Joonas oli näkyvistä pois ehtinyt, rupesi Kuppilan Iikka juoksemaan erään välyysen kautta vainiolle ja ne kaksi poikaa, joiden kanssa hän oli teikaroinut, seurasivat muassa. Näytti siltä, kun olisi jostain kujeesta edeltäpäin sovittu. Jälelle jääneet alkoivat kummastellen toisiltaan kysellä: "mitä tuossa nyt oikein tarkoitettiin?"