12:ksi. Seuran pitää hajota!
Saatuaan nämät yleiset muistiinpanot kirjaansa, alkoi Lusifer tehdä yksityisiä havaannoita. Hän otti selvän johtajain ja johdettavain heikkouksista, tutustui kuhunkin yksitellen. Lusifer huomasi ilokseen, että jokaisessa oli oivallisia ominaisuuksia ja avuja, joita voi käyttää hänen palveluksessaan. Niinpä valitsi tuo mustalainen joukosta aseikseen sopivimmat ja painoi heidän sydämmiinsä omien aatteittensa siemenet.
Kokous loppui. Mutta harvat menivät sieltä nyt tyytyväisinä koteihinsa, mitä mikäkin napisi ja moitti. Syyteltiin ja kannettiin toistensa päälle, itse oltiin virheettömiä, — ainakin pyrittiin siltä näyttämään.
Valheenisä nauroi, ilkkui, lierutti häntäänsä ja kuiski korvasta korvaan:
"Ken vaan innokkaasti puuhaa ja toimii seuran asioissa ja muissa hyvissä pyrinnöissä, — tekee tätä ainoastaan itsekkäistä syistä, muista se!"
* * * * *
Eräänä kertana loikoi Lusifer taas muutaman juoruseuran keskellä, missä oli mies- ja naisväkeä. Kun tuli puhe nuorisosta, heristeli Lusifer korviaan kuullakseen, mitä nuorisoseurasta nyt olisi sanottavaa. Mutta siitä ei sanottu mitään, sillä seura oli kuollut, villitys lakannut ja nuoriso taasen palannut nurkkatansseihin.
Lusifer nukahti juoruseuran keskelle.
Jos…
"Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."