Taisteluun ryhtyen laittoi hän kylän keskelle lukusalin ja kirjaston. Saisivat siellä, hauskassa seurustelussa viihdyttää itseään, oppia; hän itse olisi joskus, kun aikaa sattuisi, mukana, neuvomassa ja opastamassa.
Vaan ne kyllästyivät pian siihen, — herra Penttisen seuraan ne vielä pikemmin kyllästyivät. Kukaan kyläläisistä ei ajatellutkaan kiittää häntä uhraavaisuudestaan, — ainoastaan sanomalehdet siitä kehuen kertoivat.
Vielä hän koetti. Kutsui niitä kotiinsa, tarjosi kahvia ja erotessa pisti kouraan rahalahjan. Ihmiset möllämystyivät, puristivat käsissään lahja-ropoja ja kotiin päästessä näyttivät omaisilleen aprikoiden:
"Tämän hän pisti kouraan. Mitä tuolla mahtanee tarkoittaa?"
Pian ne ymmärsivät hänen tarkoituksensa olevan ostaa rakkautta, ja nauroivat makeasti.
Niilo Penttinen vapisi monta kertaa tuskasta, kun huomasi kuinka turhaan kaikki hänen ponnistuksensa rakkauden hankkimiseksi menivät. Epävarmuuden-tunne siitä, mikä on oikein, mikä väärin, kasvoi ijän kanssa. Kuolema, joka vähänaikaa oli ollut poissa näkymöltä, ilmestyi taasen oven taakse, tuntui pitävän kiini ovenrivasta, arvelevaisena aprikoiden: "Astunko mä, astunko mä?"
Ja herra Penttinen taisteli vastaan kaikilla tieteen ja kokemuksen keksimillä keinoilla. Edelleen eli hän mukavasti ja loistossa, ei antanut itseltään puuttua mitään. Olihan hän jo 60 vuoden vanha. Sellainen ikä oikeuttaisi jo lepoon, mutta hän ei voinut levätä. Elämänkysymys oli hänessä vasta vanhana herännyt. Hän tahtoi saada selvyyttä ennen kuin se oven takana seisoja astuisi sisään ja vaatisi lopullisesti mukaansa. —
Kerran hän puhutteli erästä köyhää vanhusta, joka oli ollut koko elämänsä hyvin vaatimaton ja iloinen. Ukkoa pidettiin hiukan yksinkertaisena, ja sen vuoksi otaksuttiin hänen voivan olla niin vaatimaton ja iloinen köyhyydessään.
Herra Penttinen kuulteli tämän puheita hymyillen ikäänkuin lapselle, joka ymmärtämättömyydessään ja haaveksivana lörpöttelee joutavia.
"Noo, pääsevätkö rikkaat ja paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmiset sitten ollenkaan taivaasen?" joikui Penttinen kysymään.