* * * * *
Tämän kartanon isäntäväki asui enimmät osat ajastaan Helsingissä. Koko maatalous oli pehtorin huostassa, joka tehtäväänsä hoiti rajattoman itsevaltiuden periaatteiden mukaan.
Torpparit olivat tämän nykyisen pehtorin alkuaikana pyrkineet tekemään valituksia kartanonherralle suvella, kun tämä asui maatilallaan. Mutta kun tilasta oli viimeaikoina yleensä tullut hyvät tulot, ei isännällä ollut erityistä halua ruveta taistelemaan pehtoria "vastaan torpparien puolesta, vaikka ymmärsikin, että pehtori muutamissa suhteissa oli vaatimuksissa mennyt liian pitkälle. Hän koetti arasti huomauttaa pehtorille, että hänen tahtonsa olisi, että torppareita pitäisi kohdella säälien; mutta siitä pehtori riemastui pitämään sellaisen esitelmän että…
"Noh, noh, älkäähän suuttuko, tehän sen parhaiten tiedätte…"
Mutta kerran alkoi kartanon torppaloukoilta kuulua aivan uskomattomia juttuja. Helsingissä oleva isäntäväki oikein pelästyi. Rouva ja nuori maisteri lähtivät maalle oikein keskitalvella ja veivät mukanaan 50 markan panoksen kirjasia ja kotikoulutarpeita. Nuori maisteri piti kartanon kansakoululla esitelmiä eräällä viikolla neljänä iltana. Kaksi kotikoulua pantiin kuntoon ja kansakoulunopettaja otti vaivakseen ilman eri palkkiota pitää silmällä niiden toimintaa.
Ja kun kaikki oli näin hyvästi järjestetty, palasivat asiantoimittajat
Helsinkiin.
"Jestande!… kuinka tyhmiä ne ovat!" huudahti rouva ensi sanoikseen, kun oli junalta tultua istuttu perheen teepöytään.
"No sen tiesit mennessäsi", sanoi herra hymyillen. "Mitä muuta kuuluu?"
"Ne eivät usko vaikka niille sanoisi mitä", kertoi poika.
"Vai eivät usko, — eivätkö sinunkaan puhettasi?"