"Ihmiset kyllä ymmärtävät, että siinä on torpparien tyhmyys suurena tekijänä, mutta ne eivät voi vapauttaa minua kokonaan siitä syytöksestä, etten ole pitänyt huolta torpparieni valistuksen kohottamisesta, enkä heidän tilansa parantamisesta."
"Se on totta", virkkoi nuori maisteri.
"Mutta hyvänen aika, vietiinhän nytkin viidenkymmenen markan arvosta kirjoja ja kirjoitustarpeita. Opettajatar arveli…"
"Älä puhu, mamma! — anna anteeksi, että keskeytän. — Puheesi tuntuu näissä oloissa liian yksinkertaiselta. Meidän olisi pitänyt alottaa torpparien kanssa jo 20 vuotta takaperin, — siinä koko juttu."
"Ehkä minä lähden sinne uudestaan, isä", sanoi nuori maisteri ja kiinnitti vakavat silmänsä isään.
"Mitä tekemään?"
"Jakamaan heille tietoja."
"Mutta omat lukusi…" alkoi äiti.
"Väli niillä", keskeytti isä. "Ehdotustasi maksaa vaivan ajatella. Kun loppuisi tämä talvikausi pikemmin, niin minä rientäisin itse sinne… Herra Jumala! kun minä olen melkein aivan vieras omien torpparieni kanssa…"
"Mutta minäpä melkein luulen, että sinä menet juomaan heidän kanssaan veljesmaljoja!" nauroi rouva.