Miettinen nousi myöskin ja sievistelevään tapaansa puhuen selitti:
— Tämähän onkin jo suurkapitalistinen yritys. Tässä meidän työvoimamme siittää kapitalismin kanssa. Me saamme vain, kuin palkkavaimo, rahan kouraamme. Mutta kapitalisti, joka panee pääomaa ja jaksaa odottaa, jää työn tulosten omistajaksi, korjaamaan satoja polvesta polveen. Tässähän juuri kuvastuu se työmiehen lohduton asema. Kun hän on vaimoineen ja lapsineen syönyt palkkansa, ei työn hedelmästä ole mitään jälellä. Mutta tässäkin —
Hän viittasi kädellään lakeudelle:
— Tässäkin tämä suunnaton viljelysalue jää omistavain sukujen haltuun. Niiden lapset vielä syövät, pukevat ja rikastuvat siitä, että me kaivoimme viemärin.
— Niin kyllä, tunnusti Juho, silmässä jo huomattava katkeruuden ilme. Mutta kun nyt elämä on taistelua, pelkkää luokkataistelua, niin kuin sinä sanot, tulee meidän taistella saadaksemme kapitaalia. Sulla on rahaa. Osta talo, niin sinä saavutat osan tästä nevasta. Älä väitäkään, että sinä säälit niitä, jotka eivät voi tehdä samoin. Et sinä niin jalo ole. Sano vain rehellisesti, ettet sinä pane rahaasi niin huonosti kannattavaan yritykseen kuin ovat maanviljelys ja tämä neva. Sinä mieluummin annat rahasi olla pankissa ja palvella keinottelua. Tunnusta jos tahdot…
Juho oli kiihtynyt ja nauroi hermostuneesti. Miettinen hymyili ääneti.
— Ja sen minä sanon! huudahti Juho, että jos siitä vain tulee jotain, siitä Kettumaan siirtolahommasta, sinne minä menen. Maata minä tahdon, vaikka olenkin sosialisti.
— Et ole! Pikkuporvari sinä olet, ilkkui Miettinen.
— No … jos sillä tulee pikkuporvariksi, että haluaa viljellä omaa maata, ja sillä pysyy sosialistina että pankkien välityksellä lainailee rahojaan suurporvarien koronkiskomista avustaakseen, niin piru ollen, sama se on…
— Älä sinä aina suutu, pyyteli Miettinen rauhoittava diplomaatin hymy huulilla. Katsos, sinä et ymmärrä mikä eroittaa porvarillisuuden ja sosialidemokratian…