XI.
Särjettävän kiven kylellä istuu pieni mies ja pitää poraa. Siihen lyö Iikka, se entinen Varamäen Iikka, joka on lakannut rengittämästä ja elää nyt vapaana työmiehenä.
— Lyö! muistuttaa pieni mies.
— No peijakas, mikä hätä…
— Lyö vain. Ei se rikki mene, uudistaa pikkumies terävällä, käskevällä äänellä.
Iikka parantaa vauhtia.
— Kas sillä lailla!
Pikkumiehen poskesta valuu tummaa tupakanpurua. Joka hermo näyttää olevan jännitettynä, aivan kuin poranpiteleminen olisi maailman huoltavaativinta työtä.
Hän on torppari Rotkola, joka maanviljelystoimensa ohessa on elinaikansa tehnyt kivitöitä. Kuuluisa työmies ruumiinsa pienuudesta huolimatta. Kivensärkijä-apulaisekseen oli hän itse valinnut Iikan, sillä hän pitää pojasta ja haluaa opettaa sille kivityön ammattialkeita.
— Kas niin, anna tulla vain… Se on hyvä kun työmies taitaa… Ei tarvitse koskaan hakea työtä… Työ hakee aina sellaista miestä, joka taitaa ja johonkin kelpaa… Eikä ne kaikki edes viitsi … eivät viitsi vaikka taitavatkin… Mitä siitä taidosta sitten on hyötyä? Hmh. Käykö raskaaksi?