… Mitä olemme me, jotka opetamme, myymme, ostamme, puhumme, jos ei ole näitä, joiden elämä on välittömässä suhteessa isänmaahan, jotka antavat isänmaalle ja meille elämän, jotka ovat isänmaahan vihityt? Meidät puhaltaa tuuli kumoon, virta voi kulettaa meidät, vierasmainen ajatus vieroittaa meidät… Kuin lastu me kellumme kansainvälisyyden virrassa, itsekään tietämättä mihin…
… Mutta maamies, hän on meidän ankkurimme, meidän isämme ja äitimme… Ja kuitenkin, kuinka usein me ajattelemme, miten kiitollisia heidän tulisi olla, jos saavat maapalan raskailla vuokraehdoilla tai hirveän korkeasta hinnasta ja kalliilla korolla!
… Ja kuitenkin on leipä korvessa raskaan, hyvin raskaan työn panttina. Mutta juuri tämän työn tuottama sisäinen, siveellinen palkinto on rauha, elämän rauha, jolle nykyinen aikakausi tahtoo kääntää selkänsä. Siksi on maamiehen sieluelämä outo ja muukalainen tälle ajalle.
Kanteleinen oli huomaavinaan miten useat miehistä jo lähenivät Peltomiestä aivan kuin imeytyäkseen häneen kuten oksat runkoon. Niiden silmissä ja äänissä oli luottavainen, läheinen tunnelma, joka Kanteleiseen hänen nykyisessä mielentilassaan teki liikuttavan vaikutuksen. Yhtäkkiä näitä vaikutelmiaan seuloessaan kuuli hän vierestään hiljaisen, melkein salaperäisen äänen kysyvän:
— Eikö agronomi pelkää tulla … meidän kanssamme Kettumaahan?
Hän katsoi kuka se oli. Juho Takanperä. Mies seisoi siinä omasta puolestaan levollisena, utelias, leikkivä hymy silmissä asetellen piippuaan ja katsoi Peltomiestä lävistämällä silmiin. Kanteleinen muisti samassa silmänräpäyksessä, miten omituisen sähköttävästi tuo sama katse oli vaikuttanut häneen silloin kerran, kun seurahuoneella alottivat yhdessä puheenjohtajapulpetin tekoa.
Miehet kuulivat kysymyksen. Toiset naurahtivat, toiset hymyilemättä kääntyivät vastausta odottaen.
— En, sanoi Peltomies vakuuttavasti, mutta käänsi katseensa kuin miettien maahan. Kohta hän kuitenkin katsoi taas Juhoon ja saneli rauhallisesti:
— Jos minä pelkäisin, miksi minä sinne lähtisin? Pelkäättekö te?
— En minä pelkää, mitäs minä. Meikäläinen ei ole niin paljoihin tottunutkaan, mutta…