— Ei me siellä nälkään kuolla, niin paljo me maantaikoja taidamme, selitti Peltomies.
— Tottahan… Ja voimaakin on. Juho kohautti hartioitaan, ja näytti siltä kuin sama liike olisi kulkenut läpi joukon ja tuottanut iloa.
— Tunnustan teille, toverit, rehellisesti, sanoi Peltomies, etteihän minua sinne vedä oman tarpeen aiheuttama leipätaistelu. Helpoimminhan minä saisin maata täällä rinnalla ja taitaisin virkojakin saada. Mutta minä haluan oppia teidän mukananne maamiehen konstin, että agronomikin tulisi toimeen ilman sivutuloja oman maansa tuotteilla. Minä tahtoisin katkaista sen puheen kärjen, ettei agronomi elä pienviljelijänä. Ja minä katkaisen sen, jos vain pysyn terveenä.
Kuului useammasta suusta hyväksyvää mutinaa.
— Minä uskon varmasti että saamme viljelyksemme kannattamaan, kunhan nyt vain pääsemme muutaman alkuvuoden ylitse.
Tämä herätti miesparvessa iloisen hälinän.
— Purraan vaikka pettua ensi vuosina!
Kavunheittäjäin lauma oli taasen kasvanut.
— Kuningasta! kuului Niilo Mikkosen ääni.
— Tyydy korpraaliin! hillitsi Iikka.