— Nyt minä voinkin palata, sanoi, ojentaen oikein kätensä. Hyvästi,
Elias!
Poika tarttui siihen vantuskädellä hämillään ja epäröiden. Muisti samalla että eräissä tapauksissa on lakkikin otettava päästä; koetti tehdä senkin ja vielä katsoa opettajaa silmiin.
Jätettyään Eliaksen palasi opettaja sivukierroksia hiihdellen kotiinpäin, kaiken aikaa ajatellen Eliasta ja aprikoiden: voiko hänet tällä tavoin voittaa?
Alakuloisuuden jätteet haihtuivat mielestä nopeasti. Kun raikas talvinen ilma virtasi keuhkoihin puhdistaen ja keventäen, samalla kohosi mieliala voittavana ja varmana. Ulkonaiset seikat saivat peittyä talvi-illan hämärään, sisäisten näköalojen laajetessa ja Eliaksen jäähyväiskatseen yhä kirkkaampana säteillessä.
XII.
Kun nuorisoseuran talo saatiin uuteen kuntoon, odotettiin tapahtuvan ihmeitä. Mitä ihmeitä, ei kukaan osannut sanoa, mutta kaikki, jotka nuorisoseuraelämässä olivat mukana, odottivat jotain. Puhdetyö-innostus oli ollut niin yllättävä ja yllyttävä. Saattoi odottaa mitä tahansa.
Kun ruvettiin pitämään kokouksia ja iltamia, havaitsi moni, joka ihmeitä tapahtuvaksi oli odottanut, pettyneensä. Miten pettyneensä, oli vaikea selittää. Yleensä oli vain odotettu erinomaista innostusta, ja kun ei niin tapahtunutkaan, alkoivat monet kohta lamautua.
Kanteleinen pani parastaan. Teki itse suunnattomasti työtä, piti puheita, johti harjoituksia, oli mukana, jakoi tehtäviä. Mutta vain harvat täyttivät henkiset tehtävänsä ilolla. Jotenkuten ne useimmat suorittivat, mutta kaikessa esiintymisessä oli aina niin valtaavana merkillinen, ylivoimainen lamaus, painostava väsymys. Into oli poissa.
Urheilijat ja voimistelijat sitä paitsi vetivät omaa köyttään. Ne eivät usein, eräitä poikkeuksia lukematta, tulleet nuorisoseuran kokouksiin, mutta järjestivät omia harjoituksiaan ja iltamiaan. Alkoi olla ainaista kinaa vuoroista. Urheilijat eivät tahtoneet tuloistaan antaa nuorisoseuralle mitään. Urheiluseura vetikin useimpia puoleensa. Vaikka Kanteleinen oli urheilija, täytyi hänen, jakaessaan oikeutta nuorisoseuran ja urheilijain kesken, usein asettua riidoissa nuorisoseuran puolelle. Siten menetti hän erään joukon luottamuksen. Se kolmas ryhmä, jonka yhteisharrastukset ja juoksut sattuivat tavallisesti yölliseen aikaan, alkoi taas julkisemmin juopotella, oltuaan muutamia kuukausia ihmisten lailla. Ensin juopoteltiin salaa. Mutta mikäli riitaisuudet nuorisoseuran ja urheilijain kesken kävivät julkisemmiksi, sikäli hekin esiintyivät julkeammin. Heilläkin oli oikeutensa, muka.
Urheilijat väittivät, etteivät nuorisoseurat anna mitään arvoa ruumiin kehitykselle ja sanoivat, että aina on terveessä ruumiissa ollut terve sielu. Kuka ei tätä tunnusta, on vanhoillinen, taantumuksellinen ja elämää ymmärtämätön. Kanteleinen sen ymmärtää, mutta itsekkäisyys ja kunnianhimo estää häntä tunnustamasta tätä, varsinkin kun on ottanut nuorisoseuran urakalla hengissä pitääkseen. Tätä ajatusta edusti johtavimmin Kuhilasmäen Mikko, josta nyt oli tullut urheilijain johtomies.