Hän oleilee vielä pihassa ja alkaa muistella miksi hän oli äsken pahalla tuulella. Muistaa yht'äkkiä.
— Lempoako se siellä navetass'? Navettakartanolta kuuluu ääniä:
— En minä, kuule, jaksa sua seurata … mun sukseni ovat niin kankeat ja raskaat…
— A-haa! Ukko kihisee itsekseen.
— Saat mun sukseni, lupaa Kanteleinen.
— Mun … mun … vai sun, jumal'auta! Vai ka-kankeat…
Ukko painaa oman suksensa kärkeä jäätikköön. Helähtäen menee se poikki.
Vanhus säpsähtää.
— Ka-ah! Perhana…
Hän tempaa katkenneet palaset ja pakenee niine hyvineen tupaan, sillä navetasta kuulutaan tultavan.
Aivan pian tuleekin Sohvi. Korjaa maidon, ilmoittaa että hän aikoo vähän hiihtelemään. Isä laskee mumisevan, äreän äänen.