— Mitäs sinä siitä…
Meni ulos.
Äänessä oli katkeruuden ja samalla sovittavan alistumisen surullinen vivahdus.
Tytär alkoi ymmärtää. Hänen rinnassaan nousi hellä, lämmin tunnelma, joka hyökkäsi sitä äskeistä iloa vastaan. Siitä syntyi kumma taistelu…
Kun vaari palasi ulkoa, tapasi hän tyttärensä ääneen itkemästä.
Vanhuksen mieli meni hyväksi, mutta hän ei sanonut sitä.
XIV.
Saatuaan suhteensa Sohvin kanssa selväksi, tuntui Kanteleisesta kauan aikaa siltä, kuin millään muulla asialla ei olisikaan niin suurta väliä. Hän ajatteli enimmäkseen Sohvia ja itseään, rakkauttaan, tulevaa kodin järjestelyä ja muita siihen kuuluvia asioita. Joskus itseltään kysyi: onko tämä luonnollista? Ja joku aivan viivyttelemättä aina vastasi, että se on luonnollista. Kylä näytti käyvän myöskin yhä itsepintaisemmaksi ja ihmiset itsekkäämmiksi. Hänelle asetettiin kaikellaisia velvollisuuksia, mutta kukaan ei ajatellutkaan edes suurkiitosta.
Eikä hän siitäkään … mutta täytyi ruveta aikaansa käyttämään oikein.
Oikein! ajatteli hän. Se on oikea sana. Hänelle tulee nyt perhe. Pitää ruveta ajattelemaan ja tekemään työtä sen hyväksi. Pitää lakata tuhlaamasta aikaa, pitää ruveta käyttämään sitä oikein, s.o. omaksi hyödykseen.