— Oletpa!
Kustaa säpsähti ja katsahti satutettuna Kanteleisen silmiin.
Kanteleinen pureksi hampaissaan heinänkortta, silmäkulmat olivat arvostelevissa kurtuissa. Alkoi sanoa:
— Tulla jäseneksi kiertäviin teatteriseurueisiin ei ole minusta — mutta vain minusta, huomaa se — mikään kadehdittava elämänura. En sano, ettei niissä voisi olla kelpo ihmisiä, jopa nerojakin. Mutta kun tyhjäntoimittajia on enimmin, tekee heidän seuransa kelpo ihmisistä ja neroistakin usein kaltaisiaan.
Kustaa näytti painavasti harkitsevan. Virkkoi vähän ajan kuluttua:
— Mutta … tästä voisi saada sellaisen käsityksen, että kiertäminen, varsinkin maaseudulla, kasvattaa teatteriseurueissa tyhjäntoimittajia. Sitä vastoin suurissa, seisovissa kaupunkiteattereissa nämä vaarat voitaisiin välttää. Kuitenkin olet itse monta kertaa sanonut, että kaupunkilaisteattereissa, nimenomaan suurissa teattereissa, ei taide voi lähestyä kansaa, varsinkaan maalaiskansaa… Että taide niissä pääkaupunkilaistuu, ulkomaalaistuu, lakkaa kansaa ymmärtämästä, elää vain rahamaailmaa ja porvarielämän mielitekoja varten…
— Niin! Mutta millä tavoin esimerkiksi sinä nyt korjaisit tätä asiaa? Sinä lähdet peltoa, äestä, lantakuormaa, isää, äitiä ja siskojasi pakoon, saadaksesi näytellä. Mitä sinä näyttelet? Itseäsi, veljeni! Neroasi, josta olet tehnyt itsellesi salaisen epäjumalan, jota ainoata sinä palvelet. Saadaksesi oikein mielinmäärin palvella tätä epäjumalaasi, lähdet pakoon maalta, siskoryhmäsi keskuudesta, isäsi kodista…
Sanoppa nyt: mitä sinä tällaisena, niin sanoakseni elämänpakolaisena tulet meille täällä kotikylässä ja ihmiskunnalle siellä maailmalla opettamaan?
Kustaan suu meni hymyyn. Oli vaikea tietää, oliko kasvoille asettunut ilme pilkallinen vaiko nolostunut. Hän ei vielä vastannut, kun Kanteleinen jo jatkoi:
— Niin kauan kuin pysyt kotonasi, tärkeässä työssäsi, kotonasi, jossa olemiseen on tilaisuutta, jopa pakottavia syitä, ja näyttelet kotikylän seurahuoneella, tuotat sinä lahjoillasi koko kyläkunnalle taiteellista nautintoa ja iloa. Me tyydymme sinun taiteeseesi! Mutta me emme katsele sinun esityksiäsi näyttelijän esityksinä, vaan lahjakkaan, hyvän ystävämme, Sepän Kustaan, joka seurahuoneemme näyttämöllä esittää elämänsä suurta ikävää…