Haastattelija ei udellut. Sameli lähti selittämättä sen enempää.
Mutta Kanteleiselle jäi tästä kohtauksesta omituinen vastenmielisyyden tunne. Vanhain toverusten suhteeseen oli jäänyt himmeä kohta, umpikuljuinen paikka, jonka läpi ei nähnyt. Samelin syyt eivät saattaneet olla aivan selvät. Hänen lähdössään täytyi olla jotain järjetöntä tahi kivuliasta.
Kun oli kulunut muutama päivä lähdöstä, kävi Kanteleinen Erkkilässä haastattamassa vanhempia, jotka luuli tapaavansa surun murtamina ja pojan tekoa ankarasti tuomitsevina.
Isäntä oli vilkasluontoisempi kuin poika, joka oli tullut enempi äitiinsä, perinyt osan tämän salamyhkäisyydestä. Erkkilä oli hyvin mielissään, kun opettaja tuli. Rupesi juttelemaan hyvin avomielisesti pojan lähdöstä, kun tiesi hänen ja opettajan olleen läheisiä ystäviä.
Riitaa ei heillä ollut Samelin kanssa ollut koskaan. Hänen mielestään heidän talossaan olisi ollut ruokaa ja työtä, kun olisi vain viitsinyt tehdä.
— Mutia se laiskaantui siellä nuorisoseurass', selitti isäntä, suu touhuavassa hymyssä ja aivan kuin ei olisi siitä niin suuria välittänytkään. — Sehän on luonnollista, näytti mies ajattelevan, kun ne sivistyvät, silloin nämä arkityönhalut niiltä menevät…
— Se ei ajatellut enää muuta kuin painimista, sen jälkeen kun voitti nekin isot väkevät siellä pitäjällä ja pääsi koko pitäjän mestariksi.
Isäntä ja opettaja istuivat kamarissa vastakkaisissa pöydänpäissä. Siellä pauhasi kärpäsmiljoona aivan kuin mylvivä härkä ja haisi pitkiä vuosikausia nurkissa lahonnut lika.
Kertoja hymyili:
— Sitä se ajatteli ja harjoitti… Ja siellähän ne Amerikass' ansaitsevat ne väkevät painijat oikein jumalattomasti…