Vaikea oli löytää sanoja, tässä kun oli niin suuri väärinkäsitys. Sen vuoksi joutuikin Kanteleinen sanomaan hyvin tavallista ja jokapäiväistä. Käsityöopetusta on Niilolle annettu hyvässä tarkoituksessa ja Niilolla on käsitöihin taipumusta. Maamiehelle on se taito toisen käden arvoinen. Hän pitää valitettavana jos Niilo puuhaa pois kotoa, mutta häntä, Kanteleista, ei siitä saa syyttää. Hän tahtoisi koko sydämestään kiinnittää nuorison mieltä maahan ja aikoo itsekin, kun tässä vain ehtii. Hänhän rakastaa maata ja maanviljelystä. Mikkosen suu oli ilvehymyssä.
— Se on sitä herrain maahenkeä, sanoi.
Jo pyrki nostattamaan Kanteleisen luontoa. Mies ensin häntä syyttää ja loukkaa törkeästi ja sitten pilkkaa! Hiusmarto alkoi punoittaa ja päässä kiehua. Silmä tuijottaa tuolilla istuvaa miestä aivan kuin aikeessa iskeä kiinni.
Silloin alottaa Mikkonen uudessa, rauhallisessa äänilajissa, aivan kuin uuden luvun:
— Minä tulin sitä varten, että eikö opettaja voisi puhua sille Niilolle ja estää häntä menemästä? Se poika uskoo opettajaa enempi kuin muita, ja…
Äänensävy oli sovintoa etsivä ja pyytävä.
Kanteleinen huomasi heti muutoksen. Ja vaikka hän siitä ilostui, ei mielenkuohunsa vuoksi voinut estää tulemasta:
— Mitäs minä… Tehän syytätte juuri minua poikanne harhaan johtamisesta?
Mikkonen vastasi varmalla äänellä:
— Ja pyydän nyt teitä johtamaan poikaa jälleen takaisin isänsä helmaan.