… He tuntevat että heillä on maailmassa tehtävä, jota voi edistää.
— Edistää!… Tuntea voivansa edistyä, siinähän elämäntaian salaisuus…
Kanteleinen johtui miettimään miten yleinen joukkomielipide kehittyy, ottaa uusia, yllättäviä suuntia, innostuu ja valloittaa. Muisteli suurlakon aikoja. Silloin meni suuret määrät vanhentuneita joukkokäsitteitä nurin, eivätkä ole sittemmin nousseet.
… Uudet uskonnolliset suunnat valloittavat joskus aivan lyhyessä hetkessä kokonaisia kyläkuntia. Se on kyllä tunnetta vain. Mutta sittenkin saa älykin osansa vaikutelmista.
— Osuustoiminta on kokonaan älyn kysymys, mutta mihin se tulee ilman suurta joukkotunnetta?
Hän ajatteli muita yhtymiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia. Tunsi sonniyhdistyksiä, maamiesseuroja, puima- ja turvepehkuosuuskuntia, osuuskassoja, meijeriosuuskuntia, osuuskauppoja. Vaikeastihan ne monet toimivat, mutta toiset hyvin… Siinä oli kuitenkin jotain siitä, mikä tulevaisuudessa tulee hallitsemaan, johtamaan, innostamaan ihmisjoukkoja, antamaan heidän tuntea edistyvänsä joukolla. Kymmenen vuotta aikaisemmin olivat nämä suureksi osaksi tulevaisuudenunelmia, nämäkin.
Jokirannalla oltiin vain hieman jälellä.
— Mutta kuka on velvollinen? kysyi hän itseltään ajatellen Jokirannan mukaanjoudattamista.
Joku sisässä kuiskasi taasen:
— Sinä!