TOINEN OSA.
I.
Siitä on kulunut neljä vuotta.
Jokirannan kylässä on paljo muuttunut.
Ei kukaan oikein varmaan tiennyt miten ja mistä kaikki sai alkunsa. Mutta ennen kuin ruvettiin pysymään oikein jaloillaan, tapahtui monta kuperkeikkaa. Kylän ikivanha myllylahko ensin hajosi riitaisuuden vuoksi ja kosken sai vähin hyvin eräs pienehkö puuliikkeen harjoittaja. Sen jälkeen hajosi turvepehkuosuuskunta, etupäässä sen vuoksi että eräänä kesänä tuli runsaasti olkitavaraa, eivätkä osakkaat muutenkaan tahtoneet sinä vuotena löytää sopivia ja kyllin joutilaita päiviä turpeen nostoa varten. Puimaosuuskunta pysyi pystyssä niin kauan, kunnes sattui niin ikävästi että koneistossa tarvittiin ennakkolaskujen mukaan 200 markan korjaukset, — vaikka viime vuonnakin oli korjattu 59 markan edestä. Silloin katsottiin olevan viisainta, että kukin pui itse. Varsinkin ne, joilla vielä oli hävittämättä vanhat puimavälineet, katsoivat viisaimmaksi palata niihin; koska tämä verotus näin kasvoi. Syyksi selitettiin kyllä koneen huolimaton hoito ja arvelivat puoltajat asiaa voitavan vastaisuudessa korvata paremmalla hoidolla, mutta siihenkään ei ollut luottamista. Tämän jälkeen meni myttyyn Rahkonevan tieasia. Sinne olivat jotkut ruvenneet puuhaamaan tietä, kun Rahkonevan reunoille oli alkanut ilmestyä pieniä uutisviljelyksiä, joista saatiin hyviä satoja. Mutta kun enemmistö ei luullut ikänä tarvitsevansa tietä eikä vähemmistön innostus ollut niin suuri, että olisi jaksettu ajaa asia läpi, raukesi sekin yritys.
Ja siten moni muu.
* * * * *
Mutta viime talvena oli nuorisoseuran talolla luentokurssit. Esitelmiä pidettiin etupäässä suon viljelyksestä, karjanhoidosta, osuustoiminnasta, kesannon muokkauksesta ja nuoren väen kasvatuksesta. Nämä luentokurssit kestivät viikon ja näyttivät lopulta muodostuvan käännekohdaksi Jokirannan kyläkunnan historiassa. Tämän saattoi havaita jo luentokurssien aikana. Kuulijain lukumäärä lisääntyi joka päivä. Kylän yhteishenki aivan ilmeisesti heräsi näinä päivinä ja alkoi hengitellä. Se huokui jo melkein joka miehen sanoista, kun keskusteltiin luentojen johdosta, tai väliaikoina. Miehet olivat aivan kuin suurlakon satuttamia. Heidän ajatustapansa näyttivät tehneen vallankumouksen, ja itsensä tapasivat he aivan kuin unesta heränneinä innottelemasta sellaisten asiain johdosta, joita ennen olivat joko pilkanneet tai ylönkatsoneet.
Ensimäisenä otti tämä innostus hoiviinsa Kyläsuon viemäriajatuksen. Varamäen suurenmoiset suonviljelysyritykset olivat valmistaneet esimerkillään maaperän sille mitä nyt tuli tapahtumaan. Kyläkunnan miehet olivat taistelleet sitkeästi ja urhollisesti omia silmiään ja järkeään vastaan, ennen syrjästä katsellessaan Varamäen saavutuksia. Menestyksellä olivatkin he pitäneet paikkansa, niin lukemattomat kuin olivatkin ne epäilykset, jotka heidän vastustushaluaan vainosivat. Saattoi tapahtua, että oma poika tai renki puhui Varamäen suonviljelyksistä ja ihmetteli, etteivät muut koettaneet samoin, — silloin häätyi isäntä puolustautumaan sillä, että kyllähän hänkin sen ymmärtää, mutta… Mitä "muttan" takana oli, sitä ei useinkaan saatu tietää, vaikka se pelasti nuorten silmissä niin monen isännän ammattitietoisuuden maineen.
Luentokursseilla nämä jo luhislelevat muurit vihdoin näyttivät jaottuvan ja valloittajajoukot tulvahtivat sisään.