Erittäin merkittävä oli eräs päivä, jolloin maanviljelysseuran neuvoja-agronoomi luennoitsi nimenomaan Kyläsuosta ja sen viljelysmahdollisuuksista. Tästä luennosta muutamat asianharrastajat jo edeltäpäin osasivat odottaa jotain erikoista. Sen vuoksi oli edellispäivinä jo ilmoitettu kuulijoille tunti, milloin Kyläsuosta puhutaan, että tietäisivät tulla kaikki, jotka olivat Kyläsuon suhteen uteliaita. Ja niitä oli odottamattoman paljo. Tuli miehiä pitäjältäkin. Kyläkunnan väestö oli nuorisoseuran talolla kynnen kannattamaan. Kaiken ikäistä, kaikista valtiollisista ja uskonnollisista puolueista oli väkeä suunnattomasti liikkeellä.
Jo seurahuoneelle tultaessa tiellä synnytti tämä joukkojen paljous kohottavan, juhlallisen mielialan. Siinä ei havainnut tuota pikkumaista, toisten vikoja vartioivaa, niillä ilkkuvaa sävyä, joka on kaiken lahkolais-joukkoutumisen tunnusmerkkejä. Porvari ja sosialisti tekivät toiselleen hyvänpäivän, ilman että omistusoikeus ja luokkarajat näyttivät juuri sillä hetkellä kiusoittelevan mieliä. Uskonasioissa eri tavalla ajattelevat olivat tavoittaneet hekin iloisen ilmeen silmiinsä; säälittelevää, oman autuuden tunnosta ylvästelevää, toisten syntejä ristinään kantavaa joukkoa ei näkynyt.
Kaikki katsoivat toisiaan kuin pitkältä matkalta tullut ystävä ystävää: tuten, hymyillen ja onnitellen. Näistä katseista hohti yleisesti: — Ka! Oletpa sinäkin… Sepä hauskaa … hauskaa… Mennäänpä kuuntelemaan yhdessä…
Jos jotain joukkomielialaa voisi tähän verrata, löytäisi sen tunnelman entisaikaisista, suurista talonpoikaishäistä siinä hetkessä kun väkeä enin kokoontuu, papinhakija ajaa pihaan ja edeskäyvät seisovat porraskatoksessa paitahihasillaan maljoineen ja leipäkorineen…
Esitelmä sisälsi kaksi puolta. Toinen oli Kyläsuon taloudellisesta, toinen sen yhteiskunnallissiveellisestä merkityksestä.
Taloudellisen puolen suuret ääriviivat merkittiin: 600 hehtaaria parhainta viljelyskelpoista rahkasuota; ensin suuri pääviemäri muutamine tarpeellisine haaroineen kysyisi noin 20-25,000 markkaa. Sarkaojituksesta, kuokkimisesta, lannoituksesta ja tuotannosta voitiin esittää verrattain tarkkoja numeroita, jotka kaikki olivat Varamäen Antin kirjoista poimituita.
… 600 hehtaaria, laskivat isännät itsekseen. Paljonko maata siitä tulisi heidän manttaalilleen? Ja paljonko rahaa se ensin kysyisi?
Samalla he yhä jännittyivät kuuntelemaan agronomia, joka merkillisellä henkevyydellä puhui suosta, joka povessaan kätkee tämän kyläkunnan koko tulevaisuuden. Moni, joka jo oli propsimetsänsäkin myönyt ja sen jälkeen mielikuvineen hiipinyt erämaiksi muutetuilla metsämaillaan kuin hyypiä hävitetyssä kaupungissa, kiintyi puhujan ajatusjuoksuun kuin tuhlaajapoika, jolle isän kasvot taas kääntyvät päin hymyävinä, armoa ja uutta elämää lupaavina.
Kylän isäntämiesten jännittynyt ajattelu synnytti yleisössä välittömän vaikutuksen. Kaikki tämä sähkötti puhujaa. Hän sai kokea aivan kuin Pyhänhengen vuodatuksen. Sielu pulppusi uusia mielikuvia ja ajatuksia, ääni saavutti satuttavaisuuden ja soinnun, silmä loiston, liikkeet hallitsemiskyvyn ja tenhoavaisuuden, joiden kautta sadat silmät, korvat ja sielut lumottuina ottivat vastaan.
Puhuja oli agronomi Peltomies, keski-ikäinen, tavallisissa oloissa juro. Mutta silmissä oli syvää elämää.