Jännitys laukesi ja kaikki riensivät ikkunaan. Upseeri huusi jotakin ympäri talon hajaantuneille sotilailleen, nämä kokoontuivat kiireesti pihalle ja hyppäsivät satulaan. Upseeri loi vielä katseensa arkihuoneen ikkunaan, teki kunniaa ja sitten he lähtivät ratsastamaan kadoten tomupilveen.
Sen jälkeen elämä sai Vehmaisten kartanossa kulkea rauhallista latuaan. Vaikka vihollisia tavan takaa kulkikin pitäjän läpi he eivät kertaakaan poikenneet Vehmaisissa.
Pari kertaa kesän kuluessa rouva sai mieheltään tietoja, sitten siirtyi sotanäyttämö taas yhä pohjoisemmaksi. Lopulta levisi tieto, että sotajoukko oli siirtynyt kokonaan oman maan rajojen ulkopuolelle. Ahdistavan tuskan päiviä elettiin silloin niin Vehmaisissa kuin lukuisissa muissakin soturikodeissa, joiden perheenpää oli armeijan matkassa. Taudeista, nälänhädästä ja muusta kurjuudesta kertoivat pohjan periltä silloin tällöin saapuvat niukat tiedot.
Mutta tätä ahdistuksen aikaa ei kestänyt kauan. Pian maahan levisi riemun sanoma, että rauha oli tehty. Sotilaat alkoivat palailla kotiseuduilleen, ja niinpä koitti sekin ilon päivä, jolloin majuri Grotenfelt ilmestyi Vehmaisiin jäädäkseen sinne nyt ainaiseksi.
Kun kovia kokenut isä oli tuon rakkaan piirinsä keskellä kertoillut vaiheistaan ja häneltä ehtimiseen udeltiin yhä uusia ja uusia asioita, hän keskeytti kertomuksensa ja virkkoi:
— Mutta kuvatkaapa te nyt puolestanne minulle oma osuutenne sotaan.
— Mitäs osuutta meillä olisi ollut sotaan muuta kuin surra ja ikävöidä sinua, vastasi äiti.
— No, no, teidän koko pataljoonanne on ollut taistelussa ja karkottanut vihollisen Vehmaisista, hymyili isä. — Kyllä minä kuulin siitä jo kotimatkallani ja tulin oikein ylpeäksi urotyöstänne.
Äiti punastui ja isän nipistäessä häntä korvalehdestä vanhin pojista ryhtyi kertomaan tapausta.
— Kas niin, sinä olet ollut paljon onnekkaampi pataljoonankomentaja kuin minä, nyökäytti majuri vaimolleen. — Ja lisäksi sinä olet ollut suomalaisen äidin jalo esikuva. Tiedätkö, tämä rohkaisee minua enemmän kuin luuletkaan. Se herättää minussa uuden luottamuksen isänmaamme tulevaisuuteen. Kansa, jolla on sellaisia äitejä, ei ole tuomittu hukkumaan.