— Miksi niin? kysyi Malm kummissaan.
— Minä olen palvellut vihollista, koettanut sen aikana tehdä parhaani. Nyt on parasta, että kaikki valta keskittyy yksiin käsiin, yhden miehen vastuuseen.
— Onko se välttämätöntä?
— On. Autan sinua tietysti.
Niin tuli kapteeni Malmista joksikin ajaksi Kuopion maaherrakin. Ja hän oli maakuntansa ihailluin ja rakastetuin mies, kun hän myöhään tänä valoisana toukokuun iltana, pantuaan pienemmän osaston ajamaan Varkauteen väistynyttä vihollista edelleen takaa ja järjestettyään väkensä lepotiloille, ratsasti rakkaaseen Julkulanniemeensä tervehtimään syntymäkotiaan ja kotiväkeään, omaa, hiljaista maataloaan, jonka hän nyt oli pelastanut vihollisten käsistä. Siellä hän pitkästä aikaa taas nukkui vuoteessa — kotoisessa vuoteessa! Hänen sydämensä riemuitsi — sillä itsehän hän oli tämän onnenhetken hankkinut.
Mutta ennen maata menoaan hän lähetti Sandelsille, joka vielä viipyi
Pohjanmaalla, pikaviestin:
— Nyt voit tulla joukkoinesi takaisin Savoon! Tie on selvä ja eväitä on täällä riittävästi!
Onnellisen alkukesän kapteeni Malm vietti tänä sotavuonna Savossa.
Se oli herkeämättömän toiminnan aikaa. Milloin hän pienellä partiojoukolla kuritti pökerryksistään selvinnyttä ja Savoon takaisin työntyvää vihollista Mikkelin tienoilla, milloin hän kahakoi Joroisissa, milloin ystävänsä Dunckerin kanssa partioi kaapaten rohkeasti kuormastoja, pakottaen vihollisen liikkumaan varovammin. Mutta koko ajan hän sai sisukkaasti taistella kotiseutunsa puolesta, jota hän rakasti ja joka luotti häneen.
Kotiseudun puolustusta edisti kapteeni Malmin tärkeä toiminta
Pohjois-Karjalassa, johon hänet loppukesällä komennettiin.